sunnuntai 22. marraskuuta 2009

M 45 Plejadit 21.11.2009




21.11. oli pitkästä aikaa selkeää. Pari kuvaa Plejadeista. Mustavalkoisessa kuvassa valoa yhteensä 45 minuuttia, SW 80 ED, Atik 314L+

Värien valottaminen jäi turhan vähiin taistellessa huurretta vastaan ja tarkennuksenkin kanssa tuli takkuiltua.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Kiikarointia 13.11.2009

13.11. illalla oli pitkästä aikaa selkeää. Katselin 15 x 70 Celestron Sky Master tähtikiikarilla tuttua syksyistä suosikkikohdettani eli Joutsenen Harsosumua. Sumun itäinen kaari NGC 6992 löytyi loppujen lopuksi myös kiikarilla aika helposti, kun tiesi, mistä etsiä. Sumu näkyi himmeänä, mutta varsin sekeänä kaarena. Sen sijaan sumun himmeämpää läntistä osaa NGC 6960 en onnistunut näkemään. 20 -senttisellä peiliputkella sekin tosin näkyy aika helposti jopa ilman suodattimia. Harsosumun lisäksi katselin kiikarilla mm. Pohjois-Amerikkasumua NGC 7000, josta tähtikiikarilla erottui selkeimmin Meksikon ja Floridan alue. Lisäksi tuli katseltua mm. Andromedan galaksia M 31, Kolmion galaksia M 33, Ajomiehen Messier -joukkoja, Ison Karhun galakseja M 81 ja M 82, kiikarilla ututäplänä näkyvää Pegasuksen pallomaista M 15 sekä tietenkin Plejadeja.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

MarrasKuu 2009



Kauden 2009 - 2010 kuuprojektin aloituskuva. Tarkoitus olisi kuvata Kuuta erilaisissa valaistusolosuhteissa. Kuvassa Kuu 3.11. klo 21.20, noin tasan vuorokausi täyden kuun jälkeen. Kelissä ei ollut kehumista, Kuu oli ohuen pilviharson takana. Kuvaan on pinottu yhteensä 20 ruutua registax 5 -ohjelmalla ja jälkikäsitelty Photoshopilla.

Pentax K100D kamera, SW200/1000 peilikaukoputki ja HEQ-5 jalusta.