perjantai 4. joulukuuta 2009

JouluKuu 2009







Muutama kuukuva 3.12.2009. SW 200/1000 ja Atik 314L+

tiistai 1. joulukuuta 2009

MarrasKuu V2.0



Kuuprojekti etenee hitaasti ja tuskallisesti, kiitos aivan erinomaisten havaintokelejen! 29.11. sain sentään yhden kuvan (SW 200/1000, Pentax K100D).

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

M 45 Plejadit 21.11.2009




21.11. oli pitkästä aikaa selkeää. Pari kuvaa Plejadeista. Mustavalkoisessa kuvassa valoa yhteensä 45 minuuttia, SW 80 ED, Atik 314L+

Värien valottaminen jäi turhan vähiin taistellessa huurretta vastaan ja tarkennuksenkin kanssa tuli takkuiltua.

lauantai 14. marraskuuta 2009

Kiikarointia 13.11.2009

13.11. illalla oli pitkästä aikaa selkeää. Katselin 15 x 70 Celestron Sky Master tähtikiikarilla tuttua syksyistä suosikkikohdettani eli Joutsenen Harsosumua. Sumun itäinen kaari NGC 6992 löytyi loppujen lopuksi myös kiikarilla aika helposti, kun tiesi, mistä etsiä. Sumu näkyi himmeänä, mutta varsin sekeänä kaarena. Sen sijaan sumun himmeämpää läntistä osaa NGC 6960 en onnistunut näkemään. 20 -senttisellä peiliputkella sekin tosin näkyy aika helposti jopa ilman suodattimia. Harsosumun lisäksi katselin kiikarilla mm. Pohjois-Amerikkasumua NGC 7000, josta tähtikiikarilla erottui selkeimmin Meksikon ja Floridan alue. Lisäksi tuli katseltua mm. Andromedan galaksia M 31, Kolmion galaksia M 33, Ajomiehen Messier -joukkoja, Ison Karhun galakseja M 81 ja M 82, kiikarilla ututäplänä näkyvää Pegasuksen pallomaista M 15 sekä tietenkin Plejadeja.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

MarrasKuu 2009



Kauden 2009 - 2010 kuuprojektin aloituskuva. Tarkoitus olisi kuvata Kuuta erilaisissa valaistusolosuhteissa. Kuvassa Kuu 3.11. klo 21.20, noin tasan vuorokausi täyden kuun jälkeen. Kelissä ei ollut kehumista, Kuu oli ohuen pilviharson takana. Kuvaan on pinottu yhteensä 20 ruutua registax 5 -ohjelmalla ja jälkikäsitelty Photoshopilla.

Pentax K100D kamera, SW200/1000 peilikaukoputki ja HEQ-5 jalusta.

torstai 24. syyskuuta 2009

NGC 6992



Päivitystä Harsosumu -projektiin. 13.10. kuvaamani RGB -kuva, jossa jokaista värikanavaa on valotettu 30 minuuttia Baaderin värifilttereiden läpi. Atik 314L+ -kamera ja SW80ED kaukoputki.



HaRGB -kuva, jossa luminanssikanavassa allaoleva 23.9. kuvattu Ha -kuva. Valotusta kuvassa siis yhteensä 3,5 tuntia.



Illalla ja iltayöstä 23.9. oli loistava keli ja hyödynsin tsäänssin kuvaamalla Joutsenen Harsosumun itäistä osaa NGC 6992.

Kuvassa on yhteensä 2 tuntia (12 x 10 min.) valotusta Astronomikin 12 nm Ha-suodattimen läpi. Kalustona SW80ED, WO 0,8x lyhentäjä ja Atik 314L+. Seuranta: HEQ-5 jalusta + Orion SSAG. Pinottu DeepSky Stackerilla ja jälkikäsitelty Photoshopilla.

tiistai 25. elokuuta 2009

M 33 projekti



Päivitystä projektiin 15.9.2009:

Tässä lopulta värillinen versioni Kolmion galaksista M 33. Valotusta kuvassa on yhteensä 3 tuntia 20 minuuttia eli 80 minuuttia Baaderin IR -suodattimen läpi ja 40 minuuttia värisuodattimien (R,G,B) läpi. SW80ED + WO 0,8x reducer/flattener, Atik 314L+ ccd -kamera ja HEQ-5 jalusta. Seuranta: Orion SSAG.




Tässä M 33 -projektini aloitus. Valoa yhteensä 60 minuuttia. Alun perin kuvasin 80 minuuttia Baaderin IR-filtterin läpi, mutta 2 kpl 10 minuutin osavalotusta jouduin jättämään pois ikävännäköisten satelliittien viirujen takia.

Atik 314L Plus, SW80ED Pro + WO 0,8x lyhentäjä

tiistai 18. elokuuta 2009

NGC 7635



Tässä värillinen versio. Yhteensä 1 h 45 min H-alpha + 30:30:40 min RGB eli kokonaisuudessaan 3 tuntia 25 minuuttia valoa 10 ja 15 minuutin pätkissä.





Tässä aloituskuva taivaallisesta saippuakuplasta eli Kuplasumusta NGC 7635. 60 minuuttia H-alfaa Astronomikin 12 nm filtterin läpi. Lisää, kun kelit sallivat ja toivonmukaanmyös väriä. Atik 314L+ ja SW80ED Pro.

keskiviikko 5. elokuuta 2009

Kauden avaus 5.8.2009



NGC 6888 Sirppisumu kuvattu 13.8.2009. 40 minuuttia UHC-suodattimen läpi + värikanavat 10 minuuttia kukin. Ensimmäinen LRGB -kuvani. Kalusto alla.



Kuvauskalustoa.





Kauden avauskuva ja samalla Atik 314L+ ccd -kameran ensivalo aamuyöstä 5.8.2009. Valotusta yhteensä 5x 300 sekuntia. Ei flättejä eikä darkkeja, pinottu DSS, jälkikäsittely Photoshopilla.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Päiväkuu 28.6.




Kesäkuu pilvien välissä. Kuvattu iltapäivällä 28.6.2009. SW 80 ED kaukoputki, Pentax K100D kamera ja HEQ-5 SynScan jalusta.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Kaluston päivitystä...

No niin, tuo Orion StarShoot Autoguiderkin on sitten tullut hankittua ja guidausputkeksi tuli Orion 80 ShortTube -linssiputki. Tilaukseen lähti myös Atik 314L Plus mustavalkoinen -ccd -kamera, jota tässä odotellaan saapuvaksi toivon mukaan ennen syksyn havaintokelejen alkua. Samalla tilaukseen lähti filtteripyörä sekä Baaderin värisuodinsetti. Valottamalla värikanavat (R,G,B) erikseen saa mustavalkokamerallakin näyttävän näköisiä värikuvia.

maanantai 25. toukokuuta 2009

Kaluston tuunaamista

Nyt, kun havaintokausi on jo päättynyt, on lähtenyt käyntiin tämän kesän tuunauskierros. Ensimmäisenä on tilattu jalustalle SynScan PRO -päivityspaketti, jolla vanha HEQ-5 muuttuu GoTo-jalustaksi. Lisäksi hankintalistalla on autoguideri ja myöhemmin syksyllä on suunnitelmissa hankkia myös CCD -kamera. Tietokoneen virkaa hoitaa Acer miniläppäri.

lauantai 11. huhtikuuta 2009

Saturnus 10.4.2009



Saturnus 10.4.2009.



Ja 20.3.2008.

Kuvaparista näkyy hyvin renkaiden kulman muutos reilun vuoden aikana. Molemmissa kalustona Sw 200/1000 newton, 2x barlow ja Pentax K100D. Kovin pienenä planeetta digijärkkärin kennolle piirtyy metrin polttovälillä 2x barlowinkin kanssa.

lauantai 28. maaliskuuta 2009

Keväisiä galakseja, osa 3



27.3. pakkasessa ja tuulessa kärvistellen kohteena oli Ajokoirien tähdistöstä löytyvä M 51 Pyörregalaksi. Valotusta yhteensä 22 min 30 s. @ ISO 1600. Olisi sitä saanut enemmänkin olla, mutta tuossa vaiheessa alkoi jo äijäkin olla jäässä. Kuvauskalustona edelleen SW 200/1000, Pentax K100D ja HEQ-5. Pinottu DSS ja loppusilaus Photarilla.

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Pöllösumu M 97



Vaihteeksi on kelejäkin pidellyt. Viime yönä (26.3.) kennolle tarttui tuttu kohde, Ison Karhun M 97 eli Pöllösumu. Kohde näkyy 20-senttisellä peilikaukoputkella aavemaisena ututäplänä, UHC -suodatin auttaa pöllön "silmien" näkemisessä. Keskustähden näkemiseen tarvitaankin sitten vielä isompaa putkea.

Kuva on kuvattu Sky-Watcher 200/1000 peilikaukoputkella ja Pentax K100D digijärkkärillä. 62 x 30 sekuntia @ ISO 1600, 10 darkkia ja 15 flättiä. Pinottu Deep Sky Stackerilla ja viimeistelty Photoshopilla.

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Keväisiä galakseja, osa 2


Tällä kertaa kennolle päätyi taivaan ehkä kaunein galaksipari, Ison Karhun M 81 (kuvassa vas.) ja M 82. Valotusta yhteensä 34 x 30 sekuntia @ ISO 1600. 6 viimeistä ruutua 40:stä kun meni pieleen ohuen pilviharson ajelehdittua kohteen eteen enkä viitsinyt jäädä odottelemaan sen ohi menemistä. Flättien kuvaaminenkaan ei olisi tehnyt pahaa, laiskuus valitettavasti näkyy kuvasta. Raakaa peliä tämä tähtikuvaaminen... Jos menet yli siitä, missä aita on matalin, niin kirosanavarastolle löytyy käyttöä seuraavana aamuna tietokoneen ääressä.


Kalustona tällä kertaa Sky Watcher 200/1000 newton peilikaukoputki, HEQ-5 jalusta ja Pentax K100D järkkäri. Kuvat pinottu Deep Sky Stackerilla ja jälkikäsitelty Photarilla.

perjantai 20. maaliskuuta 2009

Keväisiä galakseja, osa 1


Keväisellä tähtitaivaalla riittää galakseja, mistä valita. 19.3. oli pitkästä aikaa edes joten kuten kirkasta ja kohteeksi päätyi tällä kertaa Leijonan galaksitrio. Ylhäällä NGC 3628, alhaalla vas. M 66 ja oikealla M 65.
Kuvauskalustona SW 80 ED Pro, HEQ-5, Pentax K100D, William Optics 0,8x flattener. Yhteensä 29 minuuttia valotusta 60 ja 90 s. pätkissä herkkyydellä ISO 1600. Pinottu DSS:llä ja viimeistelty Photoshopilla.
Jos vain kelejä pitelee, niin kevään galakseista täytyisi yrittää kuvata ainakin näyttävän näköinen M 51 Whirlpool Galaxy ja Ison Karhun parivaljakko M 81 & M 82...

maanantai 9. maaliskuuta 2009

Lisää MaalisKuuta...


Copernicuksen seutua 6.3.2009. SW 200/1000 newton-peiliputki, 2x barlow, PentaxK100D.

Kraateri Aristarchuksen aluetta. Vallis Schröteris. Kalusto sama kuin yllä, kuvattu 8.3.09.

Lisää Kuuta 8.3. Sinus Iridumin ja Mare Imbriumin aluetta kuvan alaosassa. Oikealla ylhäällä Plato.


lauantai 7. maaliskuuta 2009

Venus 6.3.2009


Venus kuvattuna SW 200/1000 Newtonilla ja Pentax K100D -kameralla 6.3.09. Pinottu yhteensä 13 kpl 1/1000 s. @ ISO200 osavaloituksia Registax4:llä. Kapeaksi käy ja ilmakehä aiheuttaa aikalailla häiriötä kuvaamisen vaikeuttamiseksi.

Kuu 6.3.2009


Bullialdus -kraaterin ympäristöä. Kuvattu SW 200/1000 Newton peiliputkella ja Pentax K100D -kameralla. Pinottu Registax4:llä.


Vasemmalla Sinus Iridum -muodostelma, jota ympäröi Montes Jura. Ylhäällä oikealla tasapohjainen Plato. Tämä alue näytti upealta myös visuaalisesti, kun Montes Juran huiput kylpivät auringonvalossa. Kalusto sama kuin yllä.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Syvää taivasta 08 - 09







Vaikka kelit eivät olekaan suosineet, jotakin sentään on saatu irti. Tähtikuvaustahan aloittelin vasta syksyllä -08 joten harjoittelukappaleita ovat.

Andromedan galaksi M31 kuvattu 5.11.2008. Kalustona SW 80 ED Pro, HEQ-5 jalusta ja Pentax K100D kamera. Valotusta yhteensä 34 minuuttia 60 ja 120 sekunnin pätkinä. Pinottu DSS, loppusilaus Photoshopilla.

M 27 Nostopainosumu 7.10.2008. Kalusto sama kuin yllä. valotusta yht. 16 minuuttia.

Orionin sumu M42 kuvattu 1.1.2009. SW200/1000 peilikaukoputki, HEQ-5 jalusta ja Pentax K100D. Pinottu DSS:llä, valotusta yhteensä vain 9 minuuttia.